keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Pussikärpät Pattayalla


Aika kuluu ja oma maailma on muuttunut ihan erilaiseksi sitten viimeisimmän postauksen. Silloin oli Gurmundi vielä jalat tukevasti puoli metriä kotimaan hangissa ja meikäläinen kulkemassa kohti vapaaherran elämää. Nyt on Gurmundin jalat tiukasti viidakon lietteessä ja meikäläisen leppoisa tulevaisuus vapaaherrana on vaihtunut uraputkeksi. Siispä terveisiä täältä Babylonin synkästä ytimestä sinne paratiisin porteille. Kerrottakoon nyt vielä Gurmundille sekin, että Ajokoiria on nykyään kymmenen. Treenaa itsesi kuntoon, kesäkuun koettelemus taitaa toteutua.

Gurmundi on viime viikon aikana tutustunut valkoisen pohjoiseurooppalaisen hetero(?)miehen sielun elämään Pattayalla. Ei ole ilmeisesti ollut kovin hyvä kokemus. Perisuomalaisen kalpeuden ansiosta on Gurmundikin saanut ilmeisesti vähintään riittävästi tarjouksia bum bumiin. Itselle ei bum bum tarjouksia satele vaikka päivittäin menen kotoo töihin ja päinvastoin paikallisen Reeperbahnin kautta.

Viikonloppuna katselin avaraa luontoa, jossa kerrottiin Australiassa elävästä pussikärpästä (Antechinus). Pussikärppäuroksen ja valkoisen pohjoiseurooppalaisen hetero(?)miehen tiet yllättäen risteävät. Tai ainakin melkein. Pussikärppäuros ei elämänsä kahden viimeisen viikon aikana syö, juo tai nuku. Päivät, yöt, illat ja aamut, kaikki, kuluvat lankkärituristin tyyliin bum bumin merkeissä. Kahden viikon raivokkaan bum bumin jälkeen pussikärppäuros sitten kuolee. Olisiko maailma parempi paikka, jos valkoinen pohjoiseurooppalainen hetero(?)mieskin ottaisi Antechinusista mallia ja käyttäisi kahden viikon Pattayan lomansa niin tehokkaasti, ettei paluulippua välttämättä tarvitsisi ostaa? Tähän kysymykseen odotan Gurmundilta vastausta.

Tässäpä nämä tärkeimmät tänään. Ciao

Ps. Australiassa majailevalla mesipussikiipijällä on eläinkunnan suurimmat pussit. Siis suhteessa kaverin kokoon, jos ihmisellä olisi yhtä isot kassit, roikkuisi miehen haaroissa pari kookasta vesimelonia. Olisi muuten kohtuu koominen näky Speedoissa. Samainen mesipussikiipijä pitää ykköspaikkaa myös suurimmasta siittiöstä käytävässä kilvassa. Tällä kertaa ihan absoluuttisesti. Kiipijän innokkaat uimarit ovat siis suurempia kuin ihmisellä... tai sinivalaalla.

Pps. Njazi kentälle!

Ppps. Nyt tulee!!!

Pppps. Kamalaa puppelointia. Oikeesti, Itävalta! Hohhoijaa. Shaalaalaalaalalaa Brasseja valtaamaan, shaalaalaalaalalaa Mixun johdolla.

1 kommentti:

  1. Elämää vaalivana ja paikallisia ihmisiä säälivänä persoonana olisin kuitenkin sen kannalla, että irstailevat länkkärit palaisivat kotimaahansa. Joku kova rangaistus heille tulisi täällä tai tuonpuoleisessa tulla, mutta itse en ole oikea hlö sitä määrittelemään.

    VastaaPoista