Hippi ja hipin rahat

Siellä sitä ollaan ehditty Vietnamiin saakka saarille löhöämään ja nauttimaan suurkaupungin annista. Kuten kusetusyrityksistä. Rennompaa se on täällä Turussa, jossa tuntemattomia ei turhia löpisemällä, saati kusettamalla, häiritä. Korkeintaan alaoveen kustaan. Hinnatkin on ihmisen ymmärrettävissä, kun nollien määrä seteleissä menee juntimmallekin jakeluun.

Siinä missä Gurmundi ilmiselvästi nauttii olostaan ja hippeytyy entisestään bungalowinsa terassilla, en voi minäkään kohtalostani valittaa. Vaikka aamuaurinko partsille kivasti pilkotteleekin jätän silti kalsarisillaan tehdyt aamujoogat kuitenkin Gurren ja koodinimien keskinäiseksi harrastukseksi. Sen sijaan aamukaakaot Aurajoen rannalla Suomen Joutsenta ihaillessa tuntui oikeinkin rentouttavalta ja hyvältä tavalta aloittaa aamu. Siinä kevätauringon kaljuuntuvaa päänahkaani polttaessa ja paksua kaakaota lipitellessä lipitellessä oikein tunsin kuinka suklaajuoma suuntasi suoraan kohti kaksoisleukaa. Vahvasti on sellainen fiilis, että pian meitä on taas yksi enemmän. Kesän jälkeen heltta heiluu syksyn myrskyissä entistäkin komeammin. Se on uljas näky kun täyteläinen leuka monistuu. Niin tai näin, rannassa istuessani ja auringosta sekä hyvästä seurasta (ei kaksoisleuka) nauttiessani tuumasin, että huikeita hetkiä löytyy ihan läheltäkin.

Sitä olen tässä muuten viime aikoina miettinyt, että miten ihmeessä vähillä matkatavaroilla matkaavat hipit, kuten yhteinen ystävämme Gurmundi, pärjää Vietnamin kaltaisissa maissa. Tarkoitan, että miten ihmeessä maa, jossa fillarin tarakalla tehty matka maksaa miljoonia sopii filosofiaan vähistä tavaroista. Siinähän tarvitsee oman salkun pelkkää rahaa varten. Voihan niitä toki taskuissa tai muovipusseissakin yrittää kantaa, mutta sitten ei liene tarvetta ihmetellä, jos tarakalla istuessa rahat lentelevät kuin Juha Louhella (ent. Turunen) konsanaan. Kaiken tuon rahan keskellä ei kai ole kovin kummallista, jos välillä itkupotkituttaa ja heimoneuvosto on täyteen buukattu pitkälle ensi vuosikymmenelle.

Miettikääpä muuten eroa kasarilla lapsuutensa suomessa eläneen pikkupunkeron ja tämän päivän Vietnamissa elävän teinikokelaan välillä. Muistaakseni me kaivoimme veitsellä säästöpossusta puolituntia kolikoita ja painelimme mahottoman leveä hymy huulilla kiskalle ostamaan viidellä pennillä nallekarkkeja, kymmenellä pennillä pääkalloja ja jäljellä olevalla 30 pennillä salmiakkimerkkareita. Tai pirkan 60 pennin päärynälipsin. Oli muuten paras jäätelö ikinä. Missään. Vietnamissa meininki on kokolailla toinen. Kun sitä rahaa jostain saadaan, menee pikkujannut herkkutiskille ja ostavat sadallatonnilla skorpeijooneja, puolella miljoonalla murkkuja ja miljuunalla palan sokeria.

Että dingdong, leikkirahaa sanon ma!

Ps. Tarkkana niiden eksoottisten ötököiden hävittämisen kanssa. Älä ainakaan muista suojautua, ettei käy kuin sille onnettomalle brasilialaiselle farmarille, joka päätti hävittää mehiläispesän tiluksiltaan. Ihan tarkkaanhan janari ei tiennyt miten menetellä, sen kuitenkin ymmärsi, että mehiläiset ei varsinaisesti arvosta pesänsä sohimista ja piikki niille on luotu pistämistä varten. Siispä ennen toimeen ryhtymistä tulee suojautua. Herra suojautui teippaamalla muovipussin päähänsä. Suoja toki toimi, yksikään mehiläinen ei siitä läpi murtautunut. Mutta, ikävämpää olikin sitten se, ettei farmarikaan päässyt enää jälkikäteen hyvin tehdystä työstä hengissä nauttimaan.

Be safe!