Hassua, mun ja Gurmundin blogit on veljeksiä ja nyt meidän elämätkin alkaa tiukasti kietoutua toisiinsa. Ehkä mäkin pääsen pian reissuun... vaikka Raision Budget Sportiin. Gurmundi on viettänyt viikonlopun tiukasti malariahalluissa etsien majavaa tukkeutuneesta viemärijärjestelmästä, mä sen sijaan olen nähnyt levottomia unia Gurmundista. Oikeastaan mä olen nähnyt levottomia unia Gurmundina, näin siis tapahtumat Gurmundin silmin, en ulkopuolisena tarkkailijana. Liikaa sokerileivoksia ja urbaaneja legendoja.
Gurmundin uniSe on Bangkok baby! Täällä sitä ollaan etelän auringon alla, kaukana Suomen pyrystä ja auraamattomista teistä. Mulla (siis Gurmundilla) on jo muutama päivä isossa B:ssä takana, koodinimiJarmo (tästedes koodinimiJarde, koska se ei tahdo olla Jarmo) liittyi eilen seuraan ja tänä aamuna koodinimiLeksa täydensi hilpeän porukkamme. Huomenna retkikuntamme aloittaa yhteisen taivalluksensa ja lentää Saigoniin, mutta sitä ennen painelemme miehissä kaupungille ja otamme muutamat kylmät Singhat mieheen.
Lyhyen etsinnän jälkeen löysimme leppoisan menomestan, jossa voimme aloittaa tropiikissa aina yhtä tärkeän nesteytyksen. Kaikilla oli hyvä ja iloinen meininki, hörpimme kylmää olutta, katselimme muita travellleriveljiä ja -siskoja sekä suunnittelimme innokkaasti tulevaa. Illan mittaan seuraan liittyi muutama mukava neitokainen. Jostain päin Aasiaa ne kai oli, ei kuitenkaan paikallisia. Ihan mukavia, mutta mä olin niin täpinöissäni tulevasta reissusta, etten sen kummemmin jaksanut yrittää tehdä tyttöihin vaikutusta. Koodinimillä sen sijaan oli vauhti päällä ja jos yhtään osasin mimmien ruumiinkieltä tulkita, tänä yönä kannattaa panna parastaan.
Mun mieli laukkasi hurjaa vauhtia ja ihan ajattelematta olin vedellyt singhaa ja jotain epämääräisempiä drinkkejä sen verran, että päihtymystila alkoi olla merkittävä. Periaatteessahan ihmisen kai kannattaisi tehdä asioita, joissa on hyvä. Mä en ole dokaamisessa, tai siis viimeaikaisen hippeytymiseni jälkeen en enää ole kestänyt alkoholia kuin ennen. Olin siis varsin jurrissa. Kokolailla liian hurbelossa. Jossain vaiheessa aina yhtä luotettava vatsa ilmoitti itsestään. Hissi oli tulossa, ja tämä hissi oli niitä uusia tornitalojen nopeita hissejä, ei niitä vanhoja ja hitaita, joilla kesti puolipäivää kiivetä kevarin kolmanteen kerrokseen. Tilanne vaati tekoja ja lähdin juoksemaan kohti vessaa minkä jaloistani pääsin. Juokseminenhan oli toki päihtymystilan vuoksi perin hankalaa ja suoraviivaisen juoksemisen sijaan kulkeminen oli pikemminkin seinästä seinään kimpoilua. Taisipa siinä matkalla useampikin drinkki kaatua. Lopulta silmieni eteen avautui jumalainen näky. WC! Vapaa WC! Hallelujaa, pääsen avaamaan hissin ovet ja vapautumaan ahdistuksestani. Rynnistin ovelle, avasin sen ja näin...
Niin, tässä kohtaa lienee aiheellista todeta, että seuraavat tapahtumat tapahtuivat muutamissa sekunnin kymmenyksissä. Sekunnin kymmenyksissä, jotka tuntivat vuosilta.
Palataanpa tarinaan. Vapautuksen nähneenä en enää edes yrittänyt pidätellä oksua, joka oli jo kiivennyt suuhuni asti. Avasin lukitsemattoman oven ja odotin näkeväni tyhjän pöntön, mutta ei. Eipä ollu tyhjä, ei. Hämmästyksekseni posliinilla istui valtava, siis val-ta-va, kalju bodari. Sellainen jätkä, jonka nyrkit vaativat aseenkantolupaa ja hauikset pimentävät kuun. Paidattoman gorillan rintakehä oli karvainen ja leveä kuin ladon ovi, sen janarin silmissä paloi helvetin tuli. Sellaisen näyn minä oven avattuani kohtasin. Toisaalta tässä oli jo tapahtunut peruuttamattomia asioita, hissi oli ylhäällä ja ovet avautumassa. Avasin suuni ja annoin epämääräisen värisen sotkun roiskua niagaran putousten lailla bodarin päälle. Ensimmäset oluen ja liman sekaiset pisarat suunnistivat määrätietoisesti ilmojen halki kohti gorillan rautaputkista tehtyjä silmäripsiä ja perille päästyään kaikin voimin tarttuivat kiinni. Perässä seurasi litrakaupalla kavereita. Gorillan silmissä palanut helvetin tuli sammui hetkeksi ja vaihtui hämmennykseen. Joidenkin mikrosekuntien ajan katsoimme toisiamme hämmentyneinä syvälle silmiin ja koimme ennenkokematonta yhteenkuuluvaisuutta. Jos jompikumpi olisi nyt ymmärtänyt kosia, olisimme nyt kaiketi pari. Ravistin hämmennyksen olaltani ja panikoin. Tiesin kuolevani, noiden nyrkkien puristusvoimaa vastaan ei kai olisi mitään tehtävissä. Silmissä helvetin tuli alkoi taas kipinöidä. Rauhaa rakastavana ihmisenä, en ole koskaan joutunut tappelemaan kiskalla nakeistani, saati sitten vessassa hengestäni. Silti selkäydinreaktiona tiesin, että ainoa mahdollisuus nähdä Saigon oli reagoida pytyllä istuvaa ramboa nopeammin.
Otin askelen taaksepäin, kelasin pikakelauksella kaikki elämässäni näkemät UFC-matsit ja latasin oikean suoran keskelle mörön lättänenää. Hämmästyksekseni housut kintuissa pöntöllä istunut janari vaikutti tippuvan ykkösellä.
Tuijotin yhä hämmentyneempänä gorillaa ja mietin, että mitähän helvettiä juuri tapahtui. Melko nopeasti iso mörkkö alkoi kuitenkin virkistyä. Tällä kertaa entistäkin vihaisempana. Totesin, etten tappelua tulisi ikinä voittamaan, joten otin jalat alleni. Tapahtumaketju oli hieman selvittänyt päätäni ja juoksin kuin Usain Bolt narikkaan. Ilmoitin portsareille, että agressiivinen humalainen skini oksentelee ja paskantaa vessassa ympäriinsä huutaen hakkaavansa kaikki, jos ei saa naista. Luonnollisesti portsareina toimineet Jaakko Saariluoma ja Petteri Ahomaa kilahtivat totaalisesti ja lähtivät kohti vessaa. Itse en ajatellut jäädä katselemaan tarinan loppunäytelmää. Kävin sanomassa pikaiset moikat koodinimille ja pinkaisin ulos. Nappasin riksan ja painelin rannalle (en ole ikinä Bangkokissa käynyt, mutta ei kai siellä mitään rantaa ole? No, viime yönä oli).
Rannalle päästyäni huomasin auringon jo nousevan. Nousevan auringon muodostaessa siltaa merelle istahdin alas, tyrkkäsin bambun pilliksi kookokseen ja hymyilin. Hymy naamalla ja pingviinien laulaessa Ave Mariaa selkäni takana kävin hiekalle makaamaan ja odottamaan alkavaa päivää. Tiesin edessä olevan seikkailun tarjoavan vielä hurjasti hetkiä, joita en usko itsekään.
Että sellainen uni tällä kertaa. Lopeta se Lariamin popsiminen. Todellisuudessa tämä tarina ei välttämättä pääty hymyyn. Tsemppiä G.
